Apologia vapaalle tahdolle

Tässä artikkelissa puolustan tahdon vapauden olemassaoloa. Miksi muotoilen otsikon näin? Syy on siinä, että haluan yksinkertaisesti puolustaa sitä näkemystä, että ihmisellä on olemassa vapaa tahto ja mahdollisuus vaikuttaa toimintaansa sen kautta. En halua esitellä koko vapaan tahdon filosofian kenttää. En myöskään ota tavoitteekseni antaa Raamattu-teologista katsausta kommentaarin muodossa. Enkä myöskään halua esittää parasta tai ainoaa tapaa asettaa vapaata tahtoa ja luonnon lainalaisuuksia yhteen. Haluan osoittaa, että on hyvin järkevää uskoa siihen, että ihmisellä on vapaa tahto, jonka mukaan hän toimii. Tässä ei ole mitään loogista tai fysikaalista ristiriitaa, joka tulisi välttää. Ajatus sopii yhteen nykyisen tieteen kentän kanssa ja se on täysin puolustettavissa (kognitiotiede, psykologia, fysiikan teoriat jne.). Miksi aihe on tärkeä? Tahdon vapaus on ihmisyyden perusolemukseen liittyvä teema, joka on kutkuttanut ihmismieltä aina. Apologiselta kannalta katsottuna on tärkeää nähdä ihmisen tahdon vapaus ja sen suhde ihmisen toimintaan, sillä se liittyy läheisesti kysymyksiin kristinuskon totuusväittämistä. Miksi Jumala sallii pahan? Miten ihminen voi vaikuttaa omaan pelastukseensa? Mitä on olla ihminen fysikaalisesti ja persoonana? Miten nämä toimivat yhdessä ja samassa ruumiissa? Miten tulkitsemme Raamattua? Mitä Luther ajatteli ja miten Roomalaiskirjeen yhdeksättä lukua on tulkittu? Mitä on kaksinkertainen predestinaatio-oppi? Selittääkö tiede vapaan tahdon?… Lienee jo selvää, että vaikutus vapaan tahdon tulkinnalla on varsin laaja. Tämän takia haluan yksinkertaisesti puolustaa vapaata tahtoa. Artikkeli pohjautuu enimmäkseen Peter Van Inwagenin sekä Aku Visalan esityksiin aiheesta.

Miten vapaa tahto voitaisiin määritellä?

Vapaa tahto on arkinen käsite, joka yleensä edellytetään esimerkiksi moraaliseen toimintaan ja toiminnan seurausten arviointiin. Mikäli ihminen on pakotettu luonnonlakien mukaan toimimaan tietyllä tavalla, on vaikeaa nähdä miten vastuu toiminnasta voitaisiin asettaa yksilön harteille. Tahdon vapautta on määritelty useilla tavoilla. Kevein vaihtoehto ajattelee, että vapaaseen tahtoon riittää toimijan mahdollisuus kontrolloida eli ohjata tekojaan ja olla niistä moraalisesti vastuussa. Hieman enemmän vaatii määritelmä, jossa lisäksi edellytetään kykyä valita ja tehdä toisin. Kaikkein vaativin syvävapauden määritelmä olettaa lisäksi, että ihminen on myös omien tekoihinsa johtavien päämäärien, luonteenpiirteiden ja taipumustensa viimekätinen luoja. Ihminen voi siis vaikuttaa siihen, miksi hän vapaasta tahdostaan jonkin teon tekee, on siitä moraalisesti vastuullinen ja lisäksi hänellä olisi mahdollisuus tehdä toisin. Tätä arkista kokemusta tekojen vapaudesta kutsutaan lähdekokemukseksi. Ihmisillä on tavallisesti vahva kokemus siitä, että he ovat omien tekojensa lähteitä (Visala 2018).

Vahvinta vapaan tahdon muotoa kutsutaan libertarismiksi. Tätä näkemystä edustaa esimerkiksi Robert Kane. Libertarismi edellyttää tahdon vapaudelta edellä kuvattua vahvaa syvävapautta. Toisessa ääripäässä taas on skeptikot, jotka eivät ajattele ihmisellä olevan lainkaan vapaata tahtoa tai moraalista vastuuta. Näiden välillä on kompatibilismiksi kutsuttu näkemys, joka edellyttää vapaalta tahdolta vähemmän. Heille vapaa tahto on tietoisen itsehillinnän tasolla. Kysymys on lähinnä vastuun ja vapauden yhteensovittamisesta ja niiden ehtojen määrittelystä. Vaaditaanko esimerkiksi mahdollisuutta tehdä toisin, jotta ihmistä voidaan pitää vastuullisena? Kompatibilismi ja libertarismi saavat pohjansa vielä syvemmältä. Kyse on siitä, onko ihmisellä tahtonsa kautta mahdollisuus vaikuttaa omiin tekoihinsa? Mikä tämän voisi estää?

Yllä toimijan pelivaravapaus ja alla determinismin kuvaama malli

Seurausargumentti

Peter Van Inwagen lähestyy asiaa luonnon determinismin kautta. Hän esittää prinsiipin:

Asiat olivat miljardi vuotta sitten niin-ja-niin
Koska asiat olivat miljardi vuotta sitten niin-ja-niin, minä kirjoitan nyt tätä artikkelia

Tätä voidaan kutsua seurausargumentiksi (Inwagen 2015, 275; Visala 2018). Seurausargumentti on yksi vahvimmista argumenteista vapaan tahdon ja indeterminismin puolesta. Argumentti osoittaa, että mikäli maailmankaikkeus on tiettyjen lainalaisuuksien ohjaama, niin nuo lainalaisuudet ohjaavat ymäpäristöä ja kaikkea luonnon toimintaa niin, että asiat tapahtuvat tiettyjen lakien mukaisesti. Mikäli voitaisiin kuvitella demoni, joka osaisi nähdä kaikkien luonnonlakien vaikutukset, tuo demoni voisi nähdä koko maailmankaikkeuden fysikaalisten osatekijöiden vaikutukset ja tietää universumin tulevaisuuden täydellisesti (ns. Laplacen demoni). Koska kuitenkin vaikuttaa siltä, että olen kirjoittamassa artikkelia vapaasta tahdostani ja olisin voinut valita jotain muuta kirjoittamisen sijaan, on tässä prinsiipissä ilmeisesti oltava jotain vikana?

Jotta prinsiipin mukainen deterministinen maailmankuva ei olisi vääjäämätön, edellytetään jonkinlaista toimija-kausaliteettia (tai toimijan lähdevapautta, vahvassa tai heikossa mielessä), joka on persoonan oman tahdon seurausta. Determinismi on näkemys, jossa ihmisellä ei katsota olevan mahdollisuutta vaikuttaa toimintaa omien ajatusten, asenteiden tai uskomusten avulla vaan kaikki tapahtuu kausaalisessa vuorovaikutuksessa ympäristön edeltävien fysikaalisten tapahtumien seurauksena. Ihminen reagoi tapahtumiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin, mutta ei saa itse tahtonsa tai mielensä voimin aikaan tapahtumia. Vain yksi tapahtumien ketju on mahdollinen luonnonlakien kanssa ja vain yksi tulevaisuus on mahdollinen tapahtumien ketju. Jotain tapahtui kauan sitten ja se saa aikaan tämän hetken tapahtumat, joista seuraa tulevaisuuden tapahtumat. Koska ihminen ei voi vaikuttaa menneeseen, ei ihminen voi vaikuttaa tulevaan!

Indeterminismi on vastakohta determinismille. Se on laaja käsite kaikille vapaan tahdon puolesta puhuville näkemyksille. Tähän kuuluu esimerkiksi libertarinen vapaa tahto. Yleensä ajatellaan, että vapaa tahto ja determinismi ovat toisensa poissulkevia näkemyksiä. Tällaista näkemystä kutsutaankin inkompatibilistiseksi näkemykseksi (inkompatibilismi on siis eri termi, kuin indeterminismi). Sen mukaan siis ei ole mahdollista sovittaa vapaata tahtoa ja determinismiä yhteen. Vastakkainen näkemys taasen on kompatibilismi, jonka mukaan onkin mahdollista yhdistää vapaa tahto ja determinismi. Tätä kompatibilistista näkemystä on kannattaneet monet ajattelijat kuten Hume, Hobbes sekä Mill.

Kompatibilismin ja inkompatibilismin haasteet

Kompatibilisti ajattelee, että on olemassa luonnonlakien ja fysikaalisten tilojen puolesta useita mahdollisia tulevaisuuksia, mutta ainoastaan yksi niistä on todellisuudessa ”yhteydessä” todellisuuteen. Siis käytännössä näyttää siltä, että tulevaisuus on avoin, mutta tämä on oikeastaan vain illuusio.

Ajattele tilannetta: Istut huoneessa ja ovi on lukittu, et pääse huoneesta ulos. Tilanne voi kuitenkin olla niin, että et tiedä oven olevan lukossa, mutta et edes tahdo lähteä huoneesta ulos. Niinpä sinulle näyttää, että on omasta tahdostasi kiinni lähdetkö vai et. Oikeasti vain yksi mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Aku Visala on myös Vapaan tahdon filosofia teoksessaan kuvannut eri kompatibilistisia sovituksia ”laivan kapteeni” esimerkillä. Onhan luonnollista, että kapteeni lähestyy satamaa ja kääntää ruoria silloin kohti satamaa. Vaikuttaa siltä, että hän on vapaa ohjaamaan laivaa mihin tahansa. Kuitenkin hänen tietämättään voidaan ajatella laivan peräsimen olevankin rikki ja se ohjaa laivaa joka tapauksessa kohti satamaa! Kapteenilla ei siis oikeasti ole muita vaihtoehtoja, kuin ohjata laivaa satamaan, vaikka siltä voisikin vaikuttaa. Hän ei edes tiedä, että muuta mahdollisuutta toiminnalle ei todellisuudessa ole olemassa.

Myös moraalin osalta kompatibilisti voi pyrkiä kehittämään eri teorioita, joiden katsotaan riittävän moraaliseen velvoittavuuteen. Moraalivelvoitteita voidaan asettaa siis ilman vahvan lähdevapauden vaatimuksiakin, mutta se voi olla varsin hankalaa. Voidaan ajatella, että moraaliseen velvoittavuuteen riittää, kun toiminta tapahtuu omista haluista ja uskomuksista käsin ja ilman ulkoista pakottavaa tekijää. Kompatibilisti myös ajattelee, että pelivaravapautta, eli vapautta tehdä toisin, ei välttämättä tarvita vaan moraaliseen velvoittavuuteen riittää esimerkiksi se, että toimija arvioi tekojaan järkevästi ennen toimintaansa. Vaihtoehtojen kirjo on laaja, joten ei sotkeuduta siihen liikaa.

Mysteeri, jonka kompatibilismi kohtaa on se, että koska emme voi vaikuttaa menneisiin asioihin, joita voidaan pitää koskemattomina tosiasioina (untouchable facts), niin emme voi myöskään vaikuttaa omaan toimintaamme, joka on noiden tekijöiden seurausta. Näin ollen kaikki tapahtumat ovatkin oikeastaan koskemattomia tosiasioita. Ei ole mitään, mikä oikeasti voisi olla toisin. Toki myös inkompatibilismi kohtaa oman haasteen. Miten neuroni ja sähköimpulssi, joka kulkee aivoissamme ja saa aikaan toiminnan, voi olla meidän tahtomme alaista toimintaa? Miten ihminen voisi toiminnallaan muuttaa tuon impulssin kulkua, joka reagoi fysikaalisiin ärsykkeisiin? Inkompatibilistin on hyväksyttävä tämän fysikaalisen ilmiön ja ihmismielen välinen toiminta.

Inwagen esittää näistä johtaen kaksi klassista ongelmaa inkompatibilistisen vapaan tahdon kannattajalle:

Mitä ihminen konkreettisesti ”lisää” siihen toiminnan tilaan, jota kutsutaan toimija-kausaliteetiksi?
Mikä on sen tapahtuman syy, joka saa aikaan ihmisen vapaan päätöksen tehdä jotakin? (ns. ”viimekätisyysargumentti”)

Inkompatibilisti voi vastat ensimmäiseen, että emme tiedä tarkalleen, mitä tuo ”lisäys” on, mutta emme toisaalta tiedä laajempienkaan tapahtuma-kausaliteettien (event-causation) osalta tätä seikkaa. Emme tiedä, mikä on se asia, joka saa jonkin tapahtuman vaikuttamaan seuraavaan tapahtumaan. Emme tiedä sitä sen paremmin, kuin miten yksilön toiminta voi vaikuttaa hänen sisäisiin mielen ja uskomusten tapahtumiin, jotka tuottavat toimintaa. Toiseen väitteeseen voidaan vastata, että ei ole tarvetta tietää olevansa jokaisen tapahtuman toimija, vaikka olisikin. Lisäksi on mahdollista, että yksilö on toimija-kausaation (agent-causation) lähde myös omalle vapaalle päätökselleen tehdä jotain, ja edelleen lähde tälle omalle vapaalle päätökselleen päättää tehdä jotain ja näin aina ”äärettömyyteen” asti. Hänellä on siis mahdollisuus syvään lähdevapauteen ja omien päämääriensä sekä tahtomustensa muokkaamiseen, vaikka tätä ei edes tiedostettaisi.

Libertaarisen vapaan tahdon suurin ongelma on Aku Visalan mukaan ns. ”Onnen ongelma”. Ongelma muodostuu siitä, että teot ovat jo niinkin vapaita, että niistä uhkaa tulla täysin sattumanvaraisia. Visala käyttää esimerkkinä kutakuinkin seuraavaa tilannetta: Henkilö saa kaksi työtarjousta. Molemmat ovat hänelle huipputarjouksia ja molemmat tarjoukset tuovat henkilölle ja hänen perheelleen etua ja onnea. Kuitenkin voimme ajatella, että kaikki muut seikat huomioiden, kahden työpaikan välisellä valinnalla ei vaikuta olevan mitään muuta eroa, kuin sattuma. Sattuma taasen ei ole vapaan tahdon alaista toimintaa. Se miten henkilö päättää valita työtarjouksen on siis ilmeisesti täysin vapaata, mutta jopa sattumanvaraista? Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että molemmat vaihtoehdot ovat järkeviä henkilölle hänen valitessaan työtarjousten väliltä, juuri siksi ne eivät ehkä olisikaan pelkästään sattumanvaraisia. Robert Kane ajattelee, että ihmisellä on mahdollisuus muokata luonnettaan ja näin vaikuttaa päätöksentekoonsa tietyissä tilanteissa. Ihminen haluaa järkevästi molempia vaihtoehtoja ja on menneisyyden valinnoillaan vaikuttanut luonteeseensa niin, että valinta kääntyy järkevimpään ratkaisuun. Esimerkiksi lapsilla ei vastaavaa moraalista luonteenmuokkauksen mahdollisuutta ole ollut. (ks. Visala 2015 myös manipulaatioargumenttia ja viimekätisyysargumenttia on esitetty libertarismia vastaan).

Näkemyksessä, tai esitetyssä ”onnen ongelma” vasta-argumentissa, on kuitenkin ongelma. Mikäli hyväksymme tällaisen klassisen sattumanvaraisuuden argumentin indeterminismiä vastaan niin vaikuttaa siltä, ettei Jumalallakaan ole vapaata tahtoa. Tämä johtaa teologiseen fatalismiin, jonka mukaan kaikki asiat tapahtuvat vääjäämättä ja välttämättä. Nykyisestä maailmasta tulee loogisesti välttämätön, ainoa mahdollinen maailma. Tällainen näkemys ja onnen ongelman hyväksyminen ei siis kuulosta hyvältä ratkaisulta eikä vapaata tahtoa kumoavalta argumentilta.

Loppupäätelmä

Tekstin tarkoitus on siis olla apologia vapaalle tahdolle, eli puolustaa vapaan tahdon olemassaoloa. Vaikuttaa siltä, että ihmisellä todella on tahdonvapaus ja voimme osoittaa tämän varsin järkevästi ja perustellusti. Miten vapaa tahto sitten soveltuu yhteen aivojemme biokemian tai neuronien toiminnan kanssa on oma kysymyksensä. Itse en pidä kompatibilistisiä näkemyksiä tyydyttävinä ja koen niissä useita heikkouksia. Oman haasteensa saa kuitenkin myös libertaarinen vapaa tahto, esimerkiksi onnen ongelman muodossa. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että tämän hetken tiede ja fysikaalinen maailma, sellaisena kuin me sen tunnemme, eivät tue täysin ainakaan determinististä maailmankuvaa. Mielenkiintoista on myös se, että toimija-kausaalisuus vaatii selitykseksi usein jotakin ei-fysikaalista, jotta se voidaan selittää. Siksi keskustelu on myös lähellä ihmisyyden ja persoonan olemusta, dualismi-fysikalismi käsitteitä. Mieli, joka on immateriaalinen substanssi on hyvä selitys myös toimijan tahdon ja toiminnan vapaudelle. Onko se jotain yliluonnollista vai ei, onkin jo toinen kysymys, ja jätän dualismista keskustelun toiseen artikkeliin, joka julkaistaan aivan pian kanavallamme!

Peter Van Inwagen esittää myös kirjassaan oman kantansa vapaan tahdon ”mysteeristä”. Hän ei ole valmis luopumaan vapaan tahdon olemassaolosta. Hänelle vaikuttaa siltä, että meillä yleensä on aidosti useampi, kuin yksi vaihtoehto valittavanamme elämässä. Hän ei myöskään koe mielekkäänä ajatella, että vapaa tahto olisi vain illuusio tai evoluution tuottama selviytymisväline. Hänelle vapaan tahdon kieltäminen on mysteerin hyväksymistä, mutta toisaalta hän myöntää, että kaikki kannat sisältävät jonkin mysteerin vapaan tahdon kysymyksessä. Hän ajattelee, että valintamme joskus todella tuottavat tietyn lopputuloksen, joka vaikuttaa olevan meistä itsestämme kiinni. Hänelle tämä kanta edustaa pienempää mysteerin hyväksymistä, kuin vaihtoehtoiset näkemykset. Lisäksi on hyvä huomata, että Inwagen ajattelee, että moraalikin on illuusio, jos emme hyväksy vapaata tahtoa. Tällä on paljon käytännön merkitystä elämässä, filosofiassa ja erityisesti teologiassa.

–Tuukka Hollo