Tässä artikkelissa käsittelen kosmologista argumenttia kaiken olemassaolon perusteesta. Tämä päättelyketju, johon nyt tutustumme, tunnetaan perinteisesti Gottfried Wilhelm Leibnizin (1646-1716) ajatuksena, vaikkakin vastaavia argumentteja tunnetaan useita (Akvinolainen, Spinoza, Scotus jne.). Leibnizin päättelyketjun eri muotoiluja voidaankin kutsua ”leibnizlaisiksi kosmologisiksi argumenteiksi” ja ne pyrkivät selittämään, miksi mitään on olemassa? Kuten todettua kalam-argumentin kohdalla (ks. Artikkeli), kosmologiset argumentit ovat argumentti perhe, joihin tämäkin versio kuuluu. Argumentin useille eri muotoiluille syynä on se, että Leibniz muotoili oman argumentin hyvin vahvalle periaatteelle ns. ”riittävän syyn perusteelle” (Principle of Sufficient Reason/PSR). Tämä periaate on löydettävissä Leibnizin Monadologia nimisestä kirjoituksesta ja kuuluu näin: ”…Mikään asia ei voi olla todellinen tai olemassa ja mikään väite ei voi olla todenperäinen, ellei ole olemassa riittävää perustetta sille, miksi pitäisi olla näin eikä toisin…” (Leibniz 2011, 337). Tämä on kuitenkin herättänyt keskustelua siitä, voiko näin vahva periaate olla tosi? Yksi merkittävä vasta-argumentti tulee kristilliseltä filosofilta Van Inwagenilta. Hänen mukaansa Leibnizin PSR on ns. reduction ad absurdum (ks. Video aiheesta tulossa kirjastoon), eli se johtaa absurdiin tilanteeseen, jossa kaikki väitelauseet ovat välttämättä tosia (A. Pruss 2011, 50). Emme tutki tässä vaiheessa Leibnizin PSR määritelmää enempää, mutta on hyvä tietää tämä alkuperäinen tausta, jotta ymmärtää argumentin myöhempiä muotoiluja ja niistä käytyä keskustelua.
Leibnizin alkuperäinen argumentti on pohjana myös argumentin tuoreimmille muotoiluille, vaikka ne eivät pitäydykkään Leibnizin tiukkaan PSR:ään. Hän kirjoittaa vuonna 1697 artikkelissaan ”Kaikkeuden perimmäisestä alkuperästä” kysyen
”Miksi olisi mitään Maailmaa sen sijaan että ei olisi mitään, ja miksi Maailma on sellainen kuin se on.”
Leibniz esittää vertauksen geometrian kirjoista seuraavasti:
”Kuvitelkaamme geometrian alkeiden kirjan olleen ikuinen ja jokaisen kappaleen kopioitu aiemmasta kappaleesta. On ilmeistä, että vaikka nykyiselle kirjalle voidaan saada syy edellisestä, josta se on kopioitu, emme kuitenkaan voi taaksepäin kulkien löytää täyttä syytä mistään lukumäärästä kirjoja, sillä aina voitaisiin ihmetellä, miksi sellaisia kirjoja oli aina ollut – miksi oli kirjoja ollenkaan, ja miksi ne kirjoitettiin tällä tavalla.”
Miksi on siis olemassa yhtään mitään? Tämä on kysymys, johon argumentti pyrkii vastaamaan.
Argumentti nykymuodossaan
Esitän seuraavaksi William Lane Craigin muotoileman päättelyketjun (Moreland & Craig 2017, 478). Päättelyketju kuuluu seuraavasti:
1. Kaiken olevaisen olemassaololle on jokin selitys, joka on joko sen oman luonteen välttämättömyys tai jokin ulkoinen syy.
2. Jos maailmankaikkeuden olemassaololle on jokin selitys, tuo selitys on Jumala.
3. Maailmankaikkeus on olemassa.
4. Siispä selitys maailmankaikkeuden olemassaololle on Jumala.
Craig esittää tässä Leibnizin päättelyn premisseinä, joiden totuutta voimme nyt tarkastella. Craig kannattaa rajoitettua riittävän syyn perustetta (R-PSR), jonka tarkoitus on välttää Leibnizin alkuperäisen periaatteen kritiikki. Tämä periaate on huomioitu premississä yksi (1), joka on muotoiltu hieman toisin, kuin Leibnizin alkuperäinen ajatus. Voit verrata niiden sisältöä ja huomata niiden välillä tiettyjä eroavaisuuksia.
Ensimmäinen premissi. Kaiken olevaisen olemassaololle on jokin selitys.
Ensimmäisen premissin kieltäjä väittää usein, että myös Jumalan olemassaololle olisi oltava jokin selitys, jos premissi olisi tosi. Toisaalta voidaan ehdottaa myös, että maailmankaikkeus olisi olemassa selittämättömästi, ilman syytä. Tässä tulee ilmi argumentin eräs keskeisin asia. On olemassa ainoastaan kahdenlaisia asioita:
- Niitä, jotka ovat olemassa välttämättä
- Niitä, jotka ovat olemassa jonkin ulkoisen syyn aiheuttamina
Välttämättä olemassa olevat asiat ovat sellaisia, joiden on mahdotonta olla olematta. Näitä voivat olla esimerkiksi numerot tai muut matemaattiset entiteetit, jotka ovat olemassa niiden luonteen välttämättömyyden vuoksi. Niiden olemassaoloa ei ole aiheuttanut mikään toinen asia. Ulkoisen syyn aiheuttamat asiat taasen ovat olemassa, koska jokin muu on aiheuttanut ne. Niiden ei välttämättä tarvitsisi olla olemassa. Ne voisivat olla siis olemattakin. Näitä kutsutaan kontingenteiksi asioiksi. Fyysiset oliot, kuten ihmiset, pöydät ja jopa galaksit kuuluvat tähän joukkoon. Jumala kuuluu sen sijaan ensimmäiseen joukkoon, eli luonteensa puolesta välttämättä olemassa oleviin asioihin. Leibniz ja Craig tarkoittavat siis, että kaiken olevaisen olemassaolon syy on joko luonteen välttämättömyys tai ulkoinen syy. Jumala ei siis tarvitse ulkoista selitystä olemassaololleen, sillä syy on oman luonteensa välttämättömyydessä. Tämä vastaa ensimmäiseen väitteeseen, jonka mukaan Jumalakin tarvitsisi syyn olemassaololleen. Skeptikkokin myöntää, että mikäli Jumala on olemassa, Hän on juuri tällainen olento, joka ei tarvitse itselleen aiheuttajaa.
Maailmankaikkeus ilman syytä?
Entä voisiko maailmankaikkeus olla olemassa ilman syytä? Kuvittele, että kävelet metsässä ja näet maassa läpikuultavan kirkkaan pallon. Ihmettelet todennäköisesti, mistä se on siihen tullut? Ystäväsi sanoisi, että ”Se nyt vain on siinä selittämättömästi olemassa!” Tyytyisitkö tämänlaiseen vastaukseen? Voisiko pallo olla metsässä ilman mitään syytä, selittämättömästi? Sama ajatus pätee myös skeptikon esittämään väitteeseen, jonka mukaan maailmankaikkeus on olemassa selittämättömästi. Tästä voidaan esittää erilaisia vastaväitteitä ja pyrkiä näkemään maailmankaikkeus poikkeuksena tässä säännössä, esimerkiksi sen koon, rakenteen tai varhaisemman asiantilan vuoksi, mutta se ei vielä kumoa premissiä. Kysymys selityksen tarpeesta jää voimaan. Mikäli maailmankaikkeutta pyritään selittämään aikaisemmalla asiantilalla se tarkoittaisi sitä, että olematon ja ajaton voisi saada aikaan jotakin. Näin päädymme jo kalam-argumentista tuttuun ongelmaan, jonka mukaan olemattomuus ei voi olla minkään selitys. Ateisti olettaa, että maailmankaikkeus on kaikki mitä on olemassa ja näin ollen tekee lausumattoman olettamuksen, jonka mukaan Jumalaakaan ei ole olemassa. Tämä on kehäpäätelmä (Craig 2012, 66). Leibniz esitti, että tämä ”aikaisempi” asiantila on Jumala ja se toimii vastauksena ensimmäiseen premissiin.
Toinen premissi. Jos maailmankaikkeuden olemassaololle on jokin selitys, tuo selitys on Jumala.
Craigin mukaan ateistin vastalause toiseen premissiin voidaan nähdä näin:
A. ”Jos ateismi on totta, maailmankaikkeuden olemassaololle ei ole selitystä.”
Hänen mukaansa tämä on loogisesti sama asia kuin;
B. ”Jos maailmankaikkeuden olemassaololle on selitys, ateismi ei ole totta”.
Väite B. on käytännössä sama asia, kuin premissi kaksi (2). Mikäli olemassaololle on syy, niin silloin ateismi ei ole totta ja Jumala on olemassa! Ateisti väitti siis yleensä ensimmäisen (1) premissin kohdalla yksinkertaisesti, että maailmankaikkeudelle ei ole syytä. Craigin mukaan näin väittäessään, hän epäsuorasti siis myöntää premissin kaksi (2) todeksi, mikäli maailmankaikkeudelle on syy. Näinhän argumentti osoittaa, syy on olemassa, joten ateismi ei voi olla totta!
Premissi kaksi (2) myös edellyttää, että kosmoksen alkusyy on jotakin universumin aineellisen todellisuuden ulkopuolista. Kuten aikaisemmin huomasimme, tällaisia välttämättömiä asioita on vain kahdenlaisia, joko abstraktit oliot kuten numerot tai aineeton mieli. Alkusyyn on kuitenkin voitava saada aikaan asioita, eli oltava kausaalisessa suhteessa maailmankaikkeuteen. Numeraalit tai abstraktit oliot eivät käy tähän tehtävään. Siis alkusyyn on oltava persoonallinen Mieli, Jumala.
Tähän asti olemme ajatelleet ateistin vastalauseena olevan sen, että maailmankaikkeudelle ei ole syytä. On kuitenkin mahdollista, että hän väittäisi, että premissin yksi (1) mukaan alkusyy on mahdollinen, mutta tuo alkusyy on se, että maailmankaikkeus on välttämättömiin asioihin kuuluva asia. Tätä vastaväitettä ei Craigin mukaan juuri kukaan kuitenkaan kannata. Syy lienee mielestäni melko selvä ja intuitiivisestikin hankala puolustaa. Ei vaikuta siltä, että tähdet tai planeetat olisivat välttämättä olemassa olevia, eikä näytä olevan mitään hyvää syytä uskoa, että Universumi olisi poikkeus tähän sääntöön. Näinhän tieteellinen tutkimuskin osoittaa. Oli aika, kun maailmankaikkeus oli tiheä piste, joka ei sisältänyt näitä asioita. Myöskään aineen itsessään ei voida katsoa olevan olemassa välttämättä, edes sen pienimmässä yksikössään. Alkeishiukkaset, joista maailmankaikkeus muodostuu ovat yhtä lailla säännönalaisia. Mikäli maailmankaikkeutemme alkeishiukkaset olisivat eri tavalla muotoutuneet, emme enää voisi puhua tästä samasta universumistamme vaan jostakin aivan eri maailmankaikkeudesta.
Premissit kolme ja neljä
Premissi kolme (3) vaikuttaa itsestään selvältä eikä kukaan terve ihminen edes pyri sitä kieltämään. Huomamme, että puolustettuamme premissiä 1 ja 2 vakuuttavasti, voimme todeta: (1)”Kaiken olevaisen olemassaololle on jokin selitys” ja (3) ”maailmankaikkeus on olemassa” ja tästä seuraa (4) ”maailmankaikkeuden olemassaololle on selitys, joka on Jumala.” Maailmankaikkeuden syyn on oltava aineeton, paikan ja ajan ulkopuolinen Mieli.
Lopuksi
Leibnizin kosmologisen argumentin suhteen keskustelu liikkuu Leibnizin ”riittävän perusteen periaatteen” ympärillä sekä toisaalta sen väitteen ympärillä, onko maailmankaikkeudella olemassa ylipäätään syytä? Kuitenkin Rajoitetusti muotoiltu PSR jättää pois sen alkuperäisen heikon kohdan, jonka mukaan riittävän perusteen on selitettävä myös miksi asia ei ole toisin, kuin se on (esim. Blake McAllister). Se ei myöskään koske kaikkia väittämiä, vaan rajoittuu olemassa oleviin asioihin. Leibnizin ajatustyön tulos elää argumentissa vahvana. ”Miksi mitään on olemassa?” Leibniz kysyi ja ajatteli, että vastaus täytyy löytyä luomakunnan ulkopuolelta, Jumalasta, joka on kaiken muun olevan syy.
Mitä sinä ajattelet Leibnizin argumentista ja hänen johtopäätöksestään?
-Tuukka Hollo
Kuten kosmologisille argumenteille on tyypillistä, myös muut ajattelijat ovat esittäneet niistä omia muotoilujaan. Myös Tuomas Akvinolainen kysyi kolmannessa todistuksessaan samaan tapaan kaiken perimmäistä syytä ja ajatteli, että kaikki ei voi olla kontingenttia, sillä muutoin olisi ollut aika, jolloin ei ollut mitään. Ja mitään ei olisi koskaan syntynytkään ilman kausaalisesti vaikuttavaa voimaa. Siis on oltava jotakin perimmäistä, mikä ei ole kontingenttia (esim. John Hickin teos Uskonnonfilosofia esittelee Akvinolaisen viisi tietä). Akvinolaisen päättely kuitenkin on Aristoteleen potentiaalisuuteen ja aktuaalisuuteen liittyvää pohdintaa, eikä näin rinnastu nyt käsittelyssä olevaan argumenttiin.
Alexander Pruss (2009) The Blackwell Companion to Natural Theology
Gottfried Wilhelm Leibniz, Alkuperäisteokset suomentanut Aho, Jylhämö etc. Toim. Aho ja Roinila, Gaudeamus; Helsinki 2011.
J.P. Moreland & W.L. Craig (2017) Philosophical foundations for a Christian worldview
W.L. Craig (2012) Valveilla- Uskon perusteltu puolustaminen. Alkuperäisteos: In Guard
Blake McAllister https://lib.bsu.edu/beneficencepress/stance/2010_spring/principleofsufficientreasonandfreewill.pdf
Craigin ajatuksia PSR-kysymykseen: https://www.biola.edu/blogs/good-book-blog/2016/is-the-universe-an-object-and-does-it-matter